Kohtasin maailman ihanimman nuoren lehmän
viime sunnuntaina Särkänniemen Koiramäessä.
Ei sillä nimeä ollut, numerolappu korvassa vain.
Lapussa oli numero 4480.
Mun oli pakko jäädä siihen aidan taakse.
Aloin puhua sille "ansaa", eli samalla tavalla,
kuin puhun mun kissalleni Ansalle.
Kun puhun kotona "ansaa", Ansa tulee välittömästi luokseni,
se tietää saavansa silitystä, hellyyttää, haleja, syliä.
4480 kuuli mun puhuvan ja tuli mun luokse.
Ensin se työnsi ihanan ison turpansa mun käsiä vasten
ja sitten se alkoi nuolla mun kättä.
Sen kieli oli järkyttävän karkea ja voimakas,
se kiertyi lähes mun käteni ympärille.
Välillä mun käsi joutui sen suuhun sisälle,
suu oli täysi vastakohta karhealle kielelle,
suu oli maailman pehmein ja lämpöisin.
Me oltiin siinä pitkään, silitin sen poskia ja päätä,
mutta enimmäkseen annoin sen nuolla mun käsiä.
Vuorotellen, sillä käsiini alkoi jo sattua kielen karheus.
En kuitenkaan raaskinut ottaa käsiäni pois,
sillä musta tuntui, että se halusi kovasti pitää mua hyvänä.
Niinkuin mäkin sitä, puhuin hiljaisella äänellä, silitin ja olin sen luona.
Siinä kävi muita ihmisiä, jotkut ihastelivat,
katsoivat, jotkut naureskelivat.
Vaikka 4480 katsoikin välillä muita ihmisia,
meillä oli koko ajan yhteys. Me olimme yhdessä.
Mun olisi tehnyt mieli sanoa katsomaan tulleille lapsille, että
älkää syökö jauhelihaa enää koskaan, se on tehty tällaisesta eläimestä.
Mun olisi tehnyt mieli sanoa isälle,
joka kertoi lapselleen että maito tulee tuollaisesta,
että kukaan ei tarvitse lehmän maitoa, paitsi sen oma vasikka.
Lehmän maidolle on olemassa paljon parempia vaihtoehtoja,
sellaisia, mitkä antavat 4480lle ja muille samankaltaisilleen elämän,
minkä ne olisivat oikeutettuja saamaan.
4480n aidassa luki NAUTA. Ei muuta nimeä.
Uskon sen tarkoittavan sitä, että
kun 4480 on kesänsä Koiramäessä viettänyt,
se lähtee joko lihankasvatustilalle tai sitten teurastamoon.
Kuinka surullista, epäoikeudenmukaista ja kamalaa.
Ja vain siksi, että ihmiset haluavat syödä lihaa ja juoda maitoa.
Sen viimeinen kesä on elämistä pienessä aitauksessa hiekkamaalla,
ihmisten katsellessa, huudellessa ja kohdellessa sitä
niinkuin mitä tahansa numeroitua esinettä tai tuotetta kohdellaan.
Harvempi varmasti pysähtyy sitä katsomaan,
sille juttelemaan tai sitä hyvänä pitämään.
Muhun sunnuntain kohtaaminen teki lähtemättömän vaikutuksen.
4480 sai ikuisen paikan mun sydämessä.
Mä en voi tehdä sen hyväksi muuta kuin käydä sitä katsomassa
ja pitää sitä hyvänä ja antaa sen pitää mua hyvänä.
Olen kiitollinen siitä että voin katsoa sitä silmiin
ja kertoa välittäväni siitä, rakastavani sitä.
Voin sanoa sille että olen vegaani ja tunnen myötätuntoa,
rakkautta ja samalla kauheaa surua sen ja kaikkien lehmien puolesta.
Kävin vielä ennen huvipuistosta lähtöä
katsomassa sitä.
Se tuli taas mun luokse kun kuuli mun äänen.
Se nuoli mua pitkään ja mä puhuin sille.
Sitten se kääntyi ja käveli vähän matkan päähän.
Se kävi makuulle selkä aitaan päin.
Ihan kuin se olisi tiennyt, että mun piti lähteä.
Ajattelinkin lähteä pois, mutta halusin sittenkin jäädä vielä hetkeksi.
Aloin puhua sille vielä uudestaan ja kun se kuuli mun äänen,
se käänsi päänsä ja katsoi mua.
Juttelin sille hetken aikaa ja sanoin sitten hei.
Ja lupasin tulla uudestaan sitä katsomaan.
